Back to Top

Mistä löydän asiakkaat? Osa 1

Mistä löydän asiakkaat? Osa 1

Konkreettisia vinkkejä aloittavalle pienyrittäjälle!

Asiakkaiden löytäminen on yksi kovimmista purtavista pähkinöistä liiketoimintaa aloittaessa.

Olen lukenut jonkinlaisen määrän markkinointi-ihmisten pläjäyksiä aiheesta, mutta ohjeet ja neuvot tuppaavat jäämään niissä hyvin absraktille, jopa absurdille tasolle.

Tässä johtuen annan omien kokemusteni pohjalta konkreettisia ja yksinkertaisia vinkkejä asiakashankintaan. Kaiken, mitä tässä tarjoilen, olen tehnyt myös itse.

Vinkit on suunnattu erityisesti kuluttaja-asiakkaiden tavoittamiseen. Nämä vinkit ovat myös erityisen sopivia, jos haluaa tavoittaa asiakkaita kengännauhabudjetilla, mutta pikkuisen järjestelmällistä työtä toki vaaditaan.

Osa neuvoistani on hyvin perustanvanlaatuisia alkuvinkkejä, jotka niin sanotusti kaikki tietää, mutta olen kuitenkin muistinvirkistykseksi listannut ne tähän. Julkaisen aiheesta ensi viikolla toisen blogauksen, mutta tästä löydät ensimmäiset vinkit.

Konkreettisia markkinointitekoja

  1. Yrityksesi liikepaikan täytyy olla potentiaalisten asiakasvirtojen äärellä. Nakkikioski peräkylän toisella puolella on hankala saada riittävän vetovoimaiseksi. Toki tiettyjä erityispalveluja asiakkaat voivat hakea vähän kauempaakin, mutta perusääntö on, että ole riittävän lähellä.
  2. Näy! Pistä näkyvää kylttiä tienposkeen tai teippausta yrityksen seinään tai ikkunaan. Jos jostain kulkupaikan vierestä lupa heltiää, niin sinnekin vaan opastekylttiä pystyyn ja poikittain.
  3. Lähetä yrityksestäsi tiedote ainakin paikallislehteen, maakuntalehteen ja sopiviin aikakausi- tai ammattilehtiin. Ainakin paikallislehdet tekevät yleensä mielellään juttuja paikallisista yrityksistä. Jotkut toimialat ja tarinat kiinnostavat mediaa erityisesti. Tästä voi saada hyvässä lykyssä mukavankin mainospläjäyksen lehtijutun tai verkkolehtijutun muodossa.
  4. Kotisivut kuntoon. Tutustu aiheeseen nimeltä sisältöoptimointi. Hyvä kotisivujen tekijä on aihepiiristä erittäin paljon kartalla. Kysy erittäin monelta kaverilta ja tuttavalta mielipidettä kotisivuista, jos et ole visuaalinen perusluonteeltasi. Käytä osaavaa mainostoimistoa.
  5. Mene facebookiin, varsinkin jos ja kun tuotteesi on suunnattu kuluttajille. Face on ehkäpä kustannustehokkain markkinakanava kuluttajille. Tee facea. Tee ainakin yksi postaus viikossa. Hyvä kuva on tärkeä. Jaa oikeissa ryhmissä. Kurkkaapa vaikka osoitteeseen https://www.facebook.com/groups/89610350646/. Siinä on konkreettinen vinkki siitä, miten yrityksen face-sivua on työstetty vuodesta 2013 alkaen. Ja erittäin tärkeää! Pistä facebook-mainontaan rahaa. Muuten se ei toimi.

Minulla on itselläni omakohtaista kokemusta kaikista edellä mainituista asiakashankintakonsteista. Kun olen tehnyt mieheni ja minun pyörittämän Reipin tilan markkinointia, olen pitänyt arkisen työn tiimellyksessä koko ajan kantavana ideana, että tee yksi markkinointiteko joka päivä.

Ensi viikolla postaan uuden tekstin tekemistäni asiakashankintakonsteista.

Tarvitsetko konkreettisia neuvoja ja helposti toteutettavia ideoita markkinointiin?

Tilitoimisto Mandaatti auttaa pienyrittäjiä käytännöllisellä tasolla myös markkinoinnissa.

Mistä löydän asiakkaat? Osa 2
Miten valjastan yrityksen myyntikuntoon?

Related Posts

 

Comments

No comments made yet. Be the first to submit a comment
Already Registered? Login Here
Guest
Thursday, 28 March 2024

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.mandaatti.fi/