Back to Top

Työharjoittelu Mandaatissa antoi tärkeää kokemusta

Työharjoittelu Mandaatissa antoi tärkeää kokemusta

Rento ja leppoisa työyhteisö on hyvä paikka työharjoitteluun

Noin viisi kuukautta sitten tammikuussa astelin ensimmäisiä kertoja Tilitoimisto Mandaatti Oulun ovista sisään. Ennen valmistumista merkonomiksi minulla olisi edessä viiden kuukauden harjoittelu Tilitoimisto Mandaatissa. Muistan fiilikseni olleen jännittyneen innokas ja sormiani oikein kihisi päästä kokeilemaan oikean tilitoimiston työtä harjoittelijana! Elävästi muistan myös ensimmäisen päivän jälkeiset fiilikset, kun olin päässyt tutustumaan työryhmään sekä aloittelemaan ensimmäiset kirjanpitotyöni. Minun lisäkseni toimistolla oli toinenkin opiskelija, joka oli myös huima tuki ensimmäisten viikkojen aikana talon tapojen opettelussa.

Palaute tärkeä on osa työharjoittelua tilitoimistossa

Aluksi muistan harjoittelun aiheuttaman väsymyksen, kun kaikki haasteellisemmat kirjanpidon kirjaukset tulivat mieleen iltaisin ennen nukkumaan menoa ja niitä ratkoi välillä myös unissa.
Tilitoimisto Mandaatin tiimin tuella lähes joka päivä opin uusia asioita kirjanpidosta, palkanlaskennasta tai reskontran hoitamisesta.

Alusta asti paras osa Tilitoimisto Mandaatissa toimimista oli palautteen anto kaikista tehdyistä töistä. Kun töitä teki paljon ja alussa tehdyistä virheistä annettiin palautetta paperilla, huomasin tarkkaavaisuuteni ja osaamiseni kasvavan päivittäin.

Välillä muistan miettineeni, kuinka vähän opinnoilla oikeasti olikaan tekemistä oikean työn tekemisen kanssa, niin monia asioita pystyi tekemäänkin eri tavoilla kuin mitä koulussa oli opetettu!

Työharjoittelu tilitoimisto Mandaatti Oulussa opasti marginaaliverotukseen ja arvonlisäveron lajeihin

Rento ja leppoisa työyhteisö antoi sijaa sille, että haastavia tilanteita kohdatessa pystyi rohkeasti kysymään työkavereilta apua ja ohjausta.

Muistan miettineeni jo ennen harjoittelun alkua kuinka kiireinen kevät tulisi olemaankaan tilinpäätösten ja muiden perustöiden ohella, mutta yllätyin iloisesti kuinka vähän kiire ja stressi näkyivät toimistolla.

Töitä tehtiin luonnollisesti kovasti, mutta aina oli aikaa uusiin töihin ohjeistamiseen ja niiden palautteen antoon. Työrytmi kulki tietyssä syklissä ja oikein mielenkiintoisiin töihin uppoutuessani välillä huomasi, ettei kahvillekaan oikein huvittaisi lähteä ja työpäivät katosivat turhankin nopeasti. Hiljaisempina päivinä myöhemmin keväällä kerkesin arkistoida ja tehdä vähän opintoihin liittyviä tehtäviäkin.

Näin harjoittelun loppusuoralla olen listannut mihin kaikkeen olen päässyt tutustumaan harjoitteluni aikana ja mitä kaikkea olen päässyt tekemään. Päällimmäisenä mieleeni ovat varmasti jääneet marginaaliverotus, käänteisen arvonlisäveron käyttö sekä ulkomaankaupan kirjaamiset.

Hyvin tuttavalliseksi on tullut myös vero.fi ja kaikki se informaatio mitä työssä tarvitsee sen hyvin suorittamiseen.

Normaalin työn lisäksi pääsin myös osaksi mainosvideoiden tekemistä ja näin myös samalla siivun yrityksen markkinointiin liittyvästä työstä ja siitä, mitä kaikkea siihen osa-alueeseen kuuluu.

Koen saaneeni työharjoittelusta hyvät eväät tulevaisuuden töitä varten ja olen todella kiitollinen, että pääsin osaksi Mandaatin tiimiä harjoitteluni ajaksi!

Kiitos keväästä 2019 Tilitoimisto Mandaatin väki!

Lämpimin terveisin, Heli

Markkinointi: vinkit aloittavalle yrittäjälle
Kasvuyritys Kovapalkki sai räjähtävän alun
 

Comments

No comments made yet. Be the first to submit a comment
Already Registered? Login Here
Guest
Friday, 19 April 2024

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.mandaatti.fi/