Back to Top

Mandaatti avaa tilitoimiston Turkuun

Mandaatti avaa tilitoimiston Turkuun

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan toimisto avaa fyysisesti ovensa toukokuun alussa.

Tilitoimisto Mandaatin palveluiden ennakkomarkkinointi ja asiakassuhteiden solmiminen Turussa on kuitenkin jo aloitettu.

– Turku on yksi Suomen tärkeimmistä kasvukeskuksista ja alue on tällä hetkellä aikaisempaa vahvemmassa nousussa. Tilitoimisto Mandaatin palvelut ovat nykyään täysin sähköisiä ja pystymme palvelemaan asiakasta, vaikka fyysinen etäisyys olisikin suuri. Siitä huolimatta asiakkaillemme on tärkeää, että toimisto on fyysisesti omassa tai lähikaupungissa. Näistä syistä yhtiöllemme on ollut intressinä laajentaa Turkuun, Mandaatti-konsernin johtaja Markku Ahola pohtii.

Turussa Mandaatti aikoo pärjätä monipuolisella taloushallinnon osaamisellaan ja erottua kilpailijoista tarjoamalla nopeaa ja proaktiivista asiakaspalvelua.

– Olemme halunneet pitää kiinni siitä, että oma kirjanpitäjä on nopeasti puhelinsoiton päässä ja tavoitteena on, että hän pystyy tukemaan yritystä taloushallinnon kysymyksissä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Tavoitteenamme on saada asiakasyrityksemme liiketoiminta kukoistamaan.

Suurin osa Mandaatin kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista on koulutettu tai parhaillaan kouluttautumassa yritysneuvojiksi.

– Yritysneuvojan koulutus antaa entistä paremmat valmiudet yrityksen kehittämiseen liittyviin keskusteluihin. Tilitoimiston asiakas on kohdattava myös henkisellä tasolla, sanoo Ahola.

Alun perin Tilitoimisto Mandaatti on lähtöisin Oulusta. Tilitoimistokonserni Mandaatti toimii tällä hetkellä myös Tampereella, Espoossa ja Limingassa työllistäen 27 henkilöä.

Yhtiön strategiassa kasvusuuntana on erityisesti Etelä-Suomi.

Tilitoimiston vinkit yrittäjälle koronapandemian a...
Verkkolaskulaki astuu voimaan 1.4. Oletko valmista...

Related Posts

 

Comments

No comments made yet. Be the first to submit a comment
Already Registered? Login Here
Guest
02.08.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.mandaatti.fi/