Back to Top

Kokemuksia: ”Tilitoimisto Mandaatti on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi.” – Tanja Peltola, Pisaron Oy

Kokemuksia: ”Tilitoimisto Mandaatti on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi.” – Tanja Peltola, Pisaron Oy

Pisaron on suomalainen hurjassa kasvuvauhdissa oleva maanrakennusalan perheyritys. Kuten nimikin jo kertoo, kyse on pisaroista, tarkemmin sanottuna yritys myy ja rakentaa sadevesijärjestelmiä ja salaojia omakotitaloihin. Yritys toimii koko Suomen alueella, ja pääkonttori on Oulun vieressä Limingassa. Vuonna 2015 perustetun yrityksen liikevaihto on jo yli 4 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 60 maanrakennusalan ammattilaista.

Vaikka yrityksen kasvutahti on kova, työn jäljestä ja työssä viihtymisestä ei tingitä pisaraakaan. “Tulevaisuudessa haluamme olla tunnettuja parhaasta työstä ja työpaikasta omalla alalla”, sanoo Pisaronin talouspäällikkö Tanja Peltola. ”Tärkeinä osina voimakkaasti kasvavassa yrityksessä ovat nykyaikaiset toiminnanohjausjärjestelmät sekä tietysti osaava tilitoimisto”, Peltola sanoo.

Tilitoimisto Mandaatti on saanut olla mukana Pisaronin tarinassa vuodesta 2017 alkaen. ”Kun Pisaron kasvoi voimakkaasti, tarvitsimme uuden tilitoimiston, joka pystyisi vastaamaan kasvavan yrityksen haasteisiin. Eräs liiketuttava suositteli Mandaattia ja vakuutuimme sen luotettavuudesta. Näin alkoi yhteistyömme Tilitoimisto Mandaatin kanssa”, Peltola kertoo.

Ennen Tilitoimisto Mandaatin astumista kuvioihin Pisaronin kirjanpito oli tehty perinteisessä paperisessa muodossa. Mandaatissa Pisaron siirtyi välittömästi sähköiseen taloushallintojärjestelmään Procountoriin. “Sähköinen taloushallinto-ohjelma Procountor on hyvä. Siinä on helppo ja nopea hyväksyttää ja maksaa ostolaskut, sekä tehdä myyntilaskut sekä seurata reskontraa. Myös kuittisovellus, jolla voi puhelimen avulla tallentaa ja siirtää kirjanpitoon kuitteja on ollut hyvä. Työntekijät pääsevät myös tekemään matka- ja kululaskut siinä nopeasti”, Peltola selvittää.

Tilitoimisto Mandaatin palveluihin Pisaronissa on oltu tyytyväisä. ”Meidän omalle kirjanpitäjälle Nurron Vesalle mielettömät pojot. Hän on ammattitaitoinen, kuunteleva ja on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi. Meillä saattaa olla välillä kiire, mutta Vesa on silti ottanut pikaisesti hoitaakseen asioitamme.”

Continue reading
  4369 Hits
  0 Comments
4369 Hits
0 Comments

Yrittäjä: arvosta työtäsi!

Yrittäjä: Arvosta työtäsi!

Hinnoittelu on monelle yrittäjälle tunteita herättävä kysymys, ja kiemurteleminen alkaa kun asiakas kysyy ostettavan tuotteen tai palvelun hintaa. Hinnasta puhumista lykätään viime hetkeen saakka, mutta miksi? Mistä johtuu, että hinnasta puhuminen on epämukavaa, vaikka tämä on yrityksen yksi merkittävimmistä menestystekijöistä? Hinnoittelu kertoo oman työn arvostamisesta. Kertooko halpa hinta sinulle laadukkaasta ja ammattitaitoisesta työstä? Kertooko halpa hinta tuotteen laadusta?

Mikä on oikea hinta?

Oikeaa hintaa ei ole olemassakaan. Sen sijaan hinnan määrittämiseksi on olemassa lukuisia erilaisia hinnoittelumalleja. Pienyrittäjän hinnoittelumallin ei tarvitse olla monimutkainen tai lainkaan haastava, vaan päinvastoin. Yksinkertaisella hinnoittelumallilla päästään jo pitkälle, kunhan hinnoittelun peruspilarit ovat kunnossa. Hinnoittelun pohjana on aina omakustannushinta, joka syntyy tuotteen tai palvelun myyntiin liittyvistä välittömistä ja välillisistä kustannuksista. Yleisin virhe esimerkiksi palvelun myynnissä on käyttää hinnoittelun perustana palveluun käytettävien raaka-aineiden ostohintaa lisättynä työntekijän palkkakustannuksilla, joiden päälle lasketaan haluttu kate. Tällaisella hinnoittelulla mennään hyvin usein kannattavuuden kanssa pakkasen puolelle, mikäli katetta ei ole laskettu riittävän korkeaksi. Huomioimatta jäävät yleiskustannukset ja muut piilokulut, esim. työntekijöiden kertyneet lomapalkat.

Ratkaisu hinnoitteluongelmaan

Jokaisen yrittäjän tulisi tietää tuotteensa tai palvelunsa omakustannushinta. Arvio tuotteen tai palvelun omakustannushinnasta ei riitä, vaan tämä tulisi laske mahdollisimman tarkasti. On myös syytä muistaa, että kertaalleen laskettu omakustannushinta ei ole ikuinen. Omakustannushinnan päälle tulisi miettiä haluttu kate, eli paljonko haluat tuotteesta tai palvelusta euroina kerryttämään tulospottiasi. Toiminimiyrittäjän hinnoittelussa unohdetaan yleisimmin yrittäjän oman palkan laskeminen. Omakustannushintaan tulisi sisällyttää haluttu palkka sivukuluineen, ja tässä on syytä muistaa, että yrittäjällä on oikeus ottaa korvausta yrittäjäriskistä! Hinnoittelua on syytä tarkastella muutenkin kuin vain kulujen kautta, esimerkiksi markkinatilanne, haluttu hintamielikuva, palvelun laatu ja yrityksen imago vaikuttavat hinnoitteluun olennaisena osana.

Ronski hinta kunniaan!

Mikä on pahinta mikä voisi mennä pieleen hinnoittelussa? Pahin skenaario olisi, että yrittäjä tekee epäinhimillistä työpäivää viikosta toiseen tappiolla. Liian korkeaksi hinnoiteltu tuote tai palvelu ei mene kaupaksi, jollei sitä osata taitavasti myydä. Toisaalta liian matalaksi määriteltyä hintaa on vaikea nostaa kannattavalle tasolle. Hinnalla kilpailijoita riittää aina, ja uusia tulee jatkuvalla syötöllä. Miksi tehdä työtä ympäri vuorokauden viikosta toiseen huonolla katteella, kun vähemmällä työllä voit saada aikaan parempaakin tulosta? Mikäli valitset asiakaskuntasi siten, ettet ole hinnalla kilpailija, sinun ei tarvitse lähteä tälle tielle. Yrittäjänä valinta on sinun.

Ohjaa asiakkaasi vertauskohdetta

Asiakkaasi vertaa palveluasi tai tuotettasi aina johonkin, joko toiseen vastaavanlaiseen tuotteeseen tai muuhun verrokkiin. Niin kauan kuin pystyt ohjaamaan asiakkaasi vertailukohdetta muuhun kuin toisen vastaavanlaisen tuotteen tai palvelun hintaan, olet voiton puolella. Mieti, mitä hyötyä palvelusta tai tuotteestasi on asiakkaalle?

Continue reading
  5498 Hits
  0 Comments
5498 Hits
0 Comments