Yrityksemme on erikoistunut talojen julkisivujen sekä pelti- ja tiilikattojen maalaamiseen. Aluksi toimimme toiminimellä ja osakeyhtiön perustimme vuonna 2013. Mandaatti on ollut mukana aivan alusta asti. Minulla oli heistä jo ennestään hyvä vaikutelma ja suosituksia, jonka pohjalta oli helppo lähteä rakentamaan yhteistyötä.

Sympaattinen tilitoimisto

Kun ajattelen Mandaattia yrityksenä, päällimmäinen tunteeni on ystävällisyys. Mandaatissa työskentelee äärimmäisen sympaattista ja ystävällistä porukkaa. Yhteistyö tuntuu todella siltä, että asioita tehdään yhdessä.

Turvallisuutta liiketoimintaan

Olemme saaneet liiketoimintaamme Mandaatilta turvallisuutta. Jos jokin asia mietityttää, Mandaatin ihmisille voi aina soittaa, ja asiaan löytyy osaamista ja apua. Mandaatti onkin kaikin puolin turvallinen kumppani, joka kohtaa yrittäjän inhimillisesti.

Asiantuntevaa konsultaatiota

Vain harva tilitoimisto on erikoistunut Mandaatin lailla tarjoamaan asiakkailleen konsultaatiota. Esimerkiksi yrityskaupan yhteydessä saimme kaipaamamme vastaukset ja riittävät tiedot yrityskaupan tekemiseen. Mandaatin asiantuntijat eivät puuttuneet herkkään aiheeseen liikaa, vaan hoitivat työnsä ja kaikki tarvittavat asiat ammattimaisesti.

Mandaattiin on aina mukava soittaa!

Minulle tärkein lisäarvo, jota Mandaatti tarjoaa, on positiivinen ja eteenpäin vievä fiilis. Mandaatin ihmiset ovat kiinnostuneita kehityshankkeistamme, ja kirjanpitäjämme on esimerkiksi kehittänyt reaaliaikaista kirjanpitoamme juuri sellaiseksi kuin haluamme. Mandaatin porukka on asiantuntevaa ja aktiivista – heille on aina mukava soittaa!